PERINTEISET KORVAPUUSTIT JA HERKULLISET VANILJAPULLAT

24. tammikuuta 2018


Meillä oli viime sunnuntai pullantuoksuinen päivä - leivottiin äidin ja siskon kanssa hurja määrä pullia! En muista edes milloin viimeksi olisin leponut pullaa, ihan sellaista perinteistä, mikä on maailman parasta heti uunista tullessaan. 

Äiti on aina tehnyt ihan maailman parhaat pullat, mikään ei päihitä äidin sopivan kanelisia solmupullia. Se osaa aina tehdä niistä niin nättejäkin. Täydellisiä. 


Osa pullista tehtiin juuri edellä mainitsemiani solmupullia, perinteisiä korvapuusteja (siskon mielestä nää on kippurapullia :D) ja vaniljapullia. Vaniljapullista tuli ihan uusi lemppari! Vitsi ne oli niiin meheviä! Tehtiin taikinasta vähän epämääräisen näköisiä "nutturapullia" ja kohotuksen jälkeen ne saivat kruunuksi vaniljatäytteen. 


Käytettiin Sallisen Vaniljakreemijauhetta, josta saa veden kanssa vispattuna paistonkestävän vaniljatäytteen. Käytän tätä kreemijauhetta myös kakkujen täytteenä ja kuorrutuksessa yhdessä vispikerman kanssa, joten jos päätyy ostamaan tuo purkin, siitä riittää useaan kertaan muihinkin leivontajuttuihin!


Taikina tehtiin ihan perinteisesti Sunnuntai jauhopussin ohjeen mukaan. Vaniljapulliin tuli kreemin lisäksi myös reilusti vaniljasokeria, voita ja sokeria!


Edit.
Vaniljapullat

Pullataikinaa ohjeen mukaan

Sallisen vaniljakreemijauhetta (valmista vaniljatäyte purkin kyljestä löytyvän ohjeen mukaan)
vaniljasokeria
sokeria
voita

Kaulitse pullataikinasta suorakaiteen muotoinen levy, voitele levy pehmeällä voilla (esim. nuolijan avulla). Ripottele sokeria kauttaaltaan levyn päälle ja perään reilusti vaniljasokeria siivilän läpi!

Käännä taikinalevy kahtia ja leikkaa levystä pitkiä, noin 2cm levyisiä "suiroja". Halkaise suirot vielä kertaalleen, mutta jätä liitoskohta leikkaamatta. Ala pyörittämään taikina suirot toistensa ympärille liitoskohdasta aloittaen. Muotoile valmiista "nauhasta" ikäänkuin pesiä, tai nutturoita leivinpaperin päälle. 

Kohota nutturat ja valmista kreemijauheen purkin ohjeen mukaan vaniljatäyte. Kun pullat ovat kohonneet, muotoile pullien keskelle varovasti pienet aukot, jotka täytät vaniljatäytteellä - voilà!

Paista pullat ohjeen mukaan!


Haavailen juuri nyt isommasta keittiöstä, jossa mahtuisi leipomaan paremmin. Ja siitä, että vielä joku päivä jaksaisin vaivata pullataikinaa riittävän kauan. Nyt en jaksa yksin alkaa pullahommiin sen takia, että mielenkiinto ei riitä vaivaamisprosessiin. Tai sitten pitää ostaa yleiskone joka hoitaisi sen homman. 

Pullantuoksuista keskiviikkoa just sulle!

2 kommenttia

  1. Nam! Millaisella ohjeella teitte nuo vaniljapullat? Tahtoisin päästä kokeilemaan noita heti viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! :) Lisään tuonne tekstiin tarkemman ohjeen vaniljapulliin! Ihanaa että innostuit kokeilemaan, nää on todella hyviä!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

FOLLOW ME ON INSTAGRAM @MIIASAARIN

© M I A Creative. Design by FCD.