SISUSTUSTUNNELMOINTIA PÄIJÄNTEELLÄ @Pentik

5. syyskuuta 2017


Pääsin toteuttamaan pienen mökkiaitan stailausta syksyiseen tunnelmaan Pentikin ihan superihanilla tuotteilla! Sisustus muotoutui pehmeistä tunnelmista ja teemana toimi tällä kertaa Pentikin Saaga poroineen. Sisustusta mausti symppis ja suloinen Fauna jänis -tyyny, sekä mm. Kallio koriste tyynynpäälliset.


Kohde sijaitsee saaressa pienen lossimatkan päässä, kauniin Päijänteen rannalla. Tontille on juuri rakennettu upouudet nukkuma-aitat, joiden sisä seinäpinnat on käsitelty freshisti kuultavan valkeiksi. Vaikka itse olenkin enemmän peittävän valkoisen ystävä, silti tässä kohteessa kuultava vaalea on tosi kivan ja raikkaan näköinen - Ennen kaikkea ympäristöön sopiva!


Kuvauspäivälle sattui ihanan aurinkoinen sää, mutta silti huomaa jo syksyn tunnun ja tuoksun ilmassa. Enää ei ole kovin lämmin ja tuuli teki ilmasta viileän. Syksy on kuitenkin tosi rauhoittavaa aikaa ja tykkään siitä kovasti! Meillä on täällä Suomessa niin kauniit vuodenajat ja luonto, joita itse arvostan ainakin hurjasti.


Stailauksesta tuli omaan mieleen juuri sellainen kuin olinkin ajatellut ja harmaan sävyt sopivat mökkiin luontevasti. - Melkein olisi tehnyt mieli pujahtaa vällyjen väliin pehmoiseen pesään.




Jälleen lämmin kiitos Pentik ja Jyväskylän myymälän aivan ihana, ja aina niin avulias henkilökunta! (Anopille myös spesiaali kiitos assaroinnista)

<3

P.s. Pian tulossa resepti ihanaan suklaamoussekakkuun!

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

FOLLOW ME ON INSTAGRAM @MIIASAARIN

© M I A Creative. Design by FCD.